![]()
Kuulin, tai oikeastaan luin juotavasta kollageenista ensi kerran jossain Karita Tykän haastattelussa. Myöhemmin asia tuli esille, kun juttelin ihohoitajani
Pia Airaskorven kanssa. Pia oli juuri tullut messuilta Lontoosta, ja hän kertoi juotavan kollageenin olevan nyt maailmalla "se juttu". Tai oikeastaan Aasian maissahan nutrikosmetiikka, "sisäisen kauneuden trendi", on ollut jo vuosia huippusuosittua.
Varmaan useimmat tietävätkin, että kollageeni on proteiini, jota esiintyy mm. ihossa. Nuoren iho on kimmoisa ja sileä, ja se sisältääkin kollageenia 75%. Sen tehtävä on rakentaa, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Elimistön kyky tuottaa kollageenia ja hyaluronihappoa alkaa heikentyä jo 25-30-vuotiaana. Kollageenin puute johtaa ihon useisiin ikääntymisen merkkeihin, kuten ryppyihin, juonteisiin ja veltostuneeseen ihoon, mutta myös nivelongelmiin, mm. nivelrikkoon. Meillä 40+-ikäisillä kollageenin tuotanton on jo nolla, joten ihon buustaaminen sekä ulkoa tai sisältä on tarpeen, jos haluaa säilyttää ihoaan kimmoisena ja kosteana vielä pitkään. Vanhenemistahan emme voi välttää, mutta hidastaa voi. Kollageeni tekee hyvää myös siis nivelille pitäen ne liikkuvina sekä vahvistaen hampaita, luita, hiuksia ja kynsiä.
![]()
Ennen joulua sain yhteistyössä
Nu3:n kanssa mahdollisuuden itse testata
Puhdas + Beauty Kollageeni + tyrnimarjajauhetta. Olin tästä todella kiinnostunut, sillä useana talvena ihoni on ollut hieman pintakuiva. Ja jos Karita Tykälle kelpaa, niin minullekin. Kollageenijauhe liittyi siis uutena tulokkaana "iho kosteana talvellakin"-kampanjaani, johon kuuluvat myös seerumit, hyvät, ravitsevat voiteet ja ihon boostaaminen pintaa syvemmältä.
Kollageeni-tyrnimarjajauhe on valmistettu Peptan-kalaproteiinista ja kotimaisesta luomu-tyrnimarjajauheesta. Peptan-kalakollageenin vaikutuksia on tutkittu kansainvälisissä ihon terveystutkimuslaitoksissa, kuten Dermscanin kliinisissä tutkimuksissa Ranskassa ja Soukenin tutkimuksissa Japanissa. Kalakollageeni on erittäin hyvin imeytyvää. Tuote ei myöskään sisällä laktoosia, hiivaa, gluteenia, suolaa, tärkkelystä, maissia tai soijaa. Makeus tulee hedelmäsokerista. Jauheen voi sekoittaa veteen, pirtelöön tai jugurttiin ihan miten itse haluaa.
![]()
Olen testannut kollageeni-tyrnimarjajauhetta nyt reilun kuukauden. Ja kuulkaas, tästä tuli kyllä vakkarituotteeni. Ja tämän sanon käsi sydämellä. Niin kuin tiedätte, olen hyvin valikoidusti esitellyt kosmetiikkaa, ihotuotteissakin olen omani valinnut (muutamin lisin). Ihonihan on superherkkä, ohut ja pintakuivuuteen taipuvainen, mutta vaikka pakkaset ovat olleet kovat, ihoni on voinut todella hyvin. Mieskin on huomannut tämän, ja sanonut (ihan oma-aloitteisesti) miten pehmoiset posket minulla on. ; ) Uskon vakaasti, että ihon hyvinvointi lähtee sisältä käsin, eivätkä mitkään maailman ihmevoiteet korvaa ravinteikasta ruokaa, hyviä yöunia, happea ja raikasta vettä. Siihen päälle tulevat sitten hyvät seerumit, voiteet ja hoidot. Ja nyt uutena tämä tuote, jota aion jatkossakin käyttää.
Merkittävin ja selvin plussa on kuitenkin ollut, että muutaman urtikaria-"kohtauksen" jälkeen kaulan ihon kuivuudesta ei ole ollut tietoakaan. Se ei tunnu enää niin herkältä ja sietää tällä hetkellä taas esimerkiksi villan suoraan kaulan iholle. Se on ollut yllätysbonus!
Nu3:lla on nyt mahtava kampanja:
kollageeni-tyrnimarjajauhe on -20% alennuksessa. Laitan itse tilauksen menemään tuotapikaa... Ja hei, vielä seuraavilla koodeilla saa alennusta:
- KICKSTART16 saa 5% alennuksen koko valikoimasta.
- NU3BEST16 saa 10% alennuksen nu3-tuotesarjan tuotteista
- 20NEW16 saa 10 euron alennuksen kun ostokset ylittävät 120 euroa.
Hyvää tiistaita kaikille!
*linkit mainoksia