Quantcast
Channel: Fab Forty Something
Viewing all 1460 articles
Browse latest View live

Viikonlopun kuulumiset, valkoiset farkut, harmaa neule ja Seine-silkkihuivi

$
0
0


Ja taas on uusi viikko pyörähtänyt vimmalla ja väellä käyntiin! Nouseminen aamulla vaati jonkin verran ylimääräistä ponnistelua... Viikonloppu oli totaalinen irtiotto kotiympyröistä, joten palaaminen arkeen oli tavallista tuskallisempaa. Hitsi, blogiinkin on tullut muutaman päivän tauko.

Luulin jo, että kauan odotettu viikonloppu joudutaan siirtämään. Olin keskiviikkona niin kanttuvei ja olo huono ja flunssainen, että varauduin jo laittamaan parit meilit... Onneksi torstai-iltana tunsin, että flunssa kääntyy paremmalle puolelle, ja lähetin iloisen viestin ystävälleni: "Are you ready for Turkuuuuuuu!!!!" Samantien tuli vastauskin:"Täällä ollaan jo lähtökuopissa!!!" Perjantaina töiden jälkeen autonnokkani kääntyi Turun motaria kohti. Olipa ihana fiilis, olin tosi onnellinen päästessäni lähtemään. Huudatin vähän Helmiradioa, sen jälkeen Spotifya - tosi harvinaista minulle, joka haluan yleensä perjantaisin olla ihan hipihiljaa.

Balmuir Seine huivi, Repeat cashmere knit

Perjantai-illan deittini, ensin Mapsi, sitten Lady of the Mess valitettavasti joutuivat molemmat perumaan. Harmi - mutta näitä sattuu, eli minulla olisi sitten ihan omaa aikaa omassa mukavassa seurassani. Päästyäni hotellihuoneeseeni olinkin hetken ihan että mitäs nyt...

Meni vähän aikaa pähkäillessä. Istuin huoneeni nojatuolissa ja katselin Aurajoelle. Tuumailin, että nyt on tilanne, että ei ole mikään pakko tehdä yhtään mitään! Ei voi siivota, ei voi blogata (vaikka aioin, kone unohtui kotiin, laturi ei), eli voin joko pötköttää tai lähteä kaupungille.

Ehdin käydä vain Linnakadulla Dotsissa, (josta tulee juttua myöhemmin) jonka jälkeen menin Di Treviin pizzalle. Siellä istuin itsekseni iloisten seurueiden ympäröimänä, ja ajattelin, että kokemus tämäkin syödä yksinään. Eikä muuten ollut ollenkaan ikävää, ja ruoka oli hyvää. Ja juu, surffailin vähän puhelimella.

Seine silkkihuivi Balmuir

Lauantaina hain ystäväni linja-autoasemalta. Asetuimme taloksi ja joimme lasit skumppaa iloisen näkemisen kunniaksi - kuin huomaamatta ehti vierähtää muutama vuosi. Mutta hyvien ystävien kanssa jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Kaupungille piti tietenkin päästä kiertelemään juttelun lomassa.

Päivä kului todella nopeasti, kuten hyvässä seurassa aina. Kävimme moikkaamassa Anneakin Koodissa. Kahvit juotiin Cafe Artissa. Illalla söimme Grill it-ravintolassa Radisson Blu Marina Palacessa, jossa myös yövyimme. Vitsit, että meillä oli mukavaa! Tuli sellainen olo kuin olisi ollut ulkomailla ja pitempäänkin reissussa kuin vain päivän!



Sunnuntaiaamuna taisimme viipyillä aamiasbuffetissa pitkälti toista tuntia. Ei kyllä mikään ole niin ihanaa kuin hotellien aamiaisbuffet ja hyvä seura. Oma lempparini on munakokkeli, joka Marina Palacessa oli erinomaista, kevyttä ja kuohkeaa. Ja tietenkin piti myös ottaa pannukakkuja, nam! Aamiaisen jälkeen kävimme vielä katsomassa Tuomiokirkkoa, sillä ystäväni ei ollut käynyt siellä sitten lapsuuden.

Kotona olin iltapäivästä, ja saman tien menin päikkäreille... ja aikaisin nukkumaan. Paluumatkalla en huudattanut enää radiota, vaan mietin jo tulevan viikon ohjelmaa.

Repeat cashmere, Sine silk scarf, aikuise naisentyyli

jeans Day Birger & Mikkelsen (similar, similar)
knit Repeat Cashmere (similar)
loafers Cenedella (Nectarinesta)
scarf Balmuir "Seine brick"
watch Rosefield


Tämä viikko on siis täynnä äksöniä. Huomenna on vielä "normaali" päivä, mutta sitten meikää viedäänkin loppuviikko, edessä on pitkä työpäivä, SHE-kuvaukset, kahdeksanvuotissynttärit, miehen synttärit... Eli mukavia juttuja, mutta vaatii hieman suunnittelua ja ajantasalla olevaa kalenteria.

Lindtin suklaa-arvonnan voitti nimimerkki Lusikka, laitoin sinulle sähköpostia ja odottelen vastausta! Eli jos luet tämän, laitapa viipymättä minulle viestiä!

Ihanaa iltaa teille ja hyvää, keväistä viikon alkua! Erityisterkut ja kiitokset ystävälleni T-R:lle mukavasta viikonlopusta!


*adlinks

Radisson Blu Marina Palacen uudistetut huoneet

$
0
0


Turun Radisson Blu Marina Palace tarjosi toisen yön viikonlopustani, kiitos hurjasti!

Yövyin siellä mieheni kanssa viimeksi heinäkuussa 2014 (joko siitäkin on niin kauan!), kun kesä oli kuumimmillaan. Ilta yhdeltätoistakin oli hellelukemat, ihmiset kuljeksivat pitkin joen vartta, ravintolalaivat olivat täynnä kesäillasta nauttivia turkulaisia ja matkailijoita, samoin terassit. Down By The Laituri-tapahtuman telttoja pystytettiin. Me kävelimme Suomen Joutsenelle, paluumatkalla ostimme jätskit kaikenlaisilla lisukkeilla. Ei olisi malttanut mennä nukkumaan ollenkaan.

Pidän kovasti vuonna 1974 perustetun hotellin arkkitehtuurista. Huoneet ovat juuri uusitut, samoin aula ja ravintola. Väritys on todella kaunis, ruskeita, mudansävyjä, valkoista. Tuntee olevansa todella kotona, ei vähiten sen takia, että huoneen väritys on sama kuin meidän kotimakkarin!

Pidin erityisesti nojatuoleista ikkunan edessä, samoin ystäväni piti. Perjantai-iltapäivänä unohdin itseni istuskelemaan nojatuolille ja tuijottelemaan joelle. Pitkälle on tultu niiltä ajoilta, kun tyytyi nukkumaan missä tahansa nuorisomajassa kaupungin laitamilla. Se oli silloin, mutta nyt arvostaa hyviä unia sekä kaunista ja rauhallista ympäristöä.

Radisson Blu Marina Palace Turku
Turku





Huomenna on pitkä päivä, liki kaksitoista tuntia, joten nyt vähän rentoilua ennen nukkumaan menoa... Mukavaa illanjatkoa!

Ruusukullan väriset Woden-tennarit

$
0
0

Woden sneakers, tennarit

Hei, on kai lupa säihkyä pimeän talven jälkeen?

Nyt on metallinväriset lenkkarit kuuminta hottia, ja minä kuulkaas liputan tälle trendille! Ja toivottavasti se on pitempiaikaisempikin villitys, sillä niin kovasti tykästyin Turun Dotsista löytämiini tanskalaisiin Woden-merkkisiin tennareihin. En kertakaikkiaan voinut vastustaa, sillä pidän ruusukullan sävystä erityisen paljon, ja nyt sitä löytyi ihan kunnon pintana kengistä! Asu muuttuu ihan erilaiseksi, kun on sähäkämmät kengät mustan ja valkoisen kaverina, vai mitä tykkäätte?

Tennarit ovat minulla tällä hetkellä töissä käytössä. Niillä on hyvä kävellä, sillä sisäpohja on korkkia. Sisäpohjan saa poiskin, mutta paljaalle jalalle se on erityisen mukava. Ja koko on jämpti, omani ovat 37 ja se on just hyvä.


Chloe Mini Marcie black

Arvatkaas, mistä tuo kuvan ohuin ketju on? Se on Mos Moshin farkkujen hintalapun ketju. En raaskinut laittaa pois, kun se on minusta nätti ranteessa!

Rosefield kello, Dyrberg/Kern rannekoru
Woden sneakers, rose gold

sneakers Woden
knit Cos (similar)
jeans Day Birger & Mikkelsen (see all white jeans)
sunnies RayBan
watch Rosefield
bracelet Dyrberg/Kern
bag Chloé

Toinen asia, josta olen innoissani, on testiin saatu uusi meikkivoide. En voi uskoa, että meikki on pysynyt hyvänä koko päivän ja naama kiillotta! Jo taisi löytyä voittaja vanhalle suosikille. Mikä se on, siitä kerron kyllä!

Meitsi on tällä hetkellä töissä koko illan, mutta nauttikaahan te vapaasta keskiviikosta!

Seuraa blogiani:



*adlinks

Turun DOTS...

$
0
0


Vielä Turun kuvia! Tulihan siellä vähän shoppailtuakin. Pääsin vihdoin käymään Turun Dots...-liikkeessä. Mikä ihana liike - alakerrassa muotia ja koruja, yläkerrassa sisustusesineitä. Napsin kuvia alakerrasta, mutta ehdottomasti kannattaa sinne yläkertaankin varata aikaa. Itse ostin paitsi ne tennarit, myös keväisen mekon.

Tehdäänkö pieni valokuvaturnee? Oli kiva kuvata, kun joka puolella oli kauniita asetelmia.

Dots Turku, sisustusliike


By Malene Birgrin t-paidan tuotto menee hyväntekeväisyyteen.





Jurliquen luonnonkosmetiikka tuoksuu niin hyvältä! Liikkeessä myydään myös Korresia, hyvä brändi sekin.

Jurlique kosmetiikka, luonnonkosmetiikka

Sargossan kengät ovat jalassa kuin unelmat. Ei muuten uskoisi, mutta niissä eivät jalat väsy, sillä ne ovat kehitetty ortopedin kanssa.

Sargossa shoes, korkokengät, sandaalit








Mos Moshin farkkuja on hyvä valikoima!



Eilen oli tosiaan pitkä päivä, ja tällekin päivälle on ihan tekemistä. Nuha tuli takaisin, vaikka en ole ihan varma onko tämä allergista vai tavallista. Onneksi viikko on lopuillaan ja saa nukkua...

Mukavaa torstaita!

Luonnolliset kiharat ohuisiin hiuksiin - seitsemän tuotetta, jotka tarvitsen

$
0
0


Lauantaita kaikille! Tänään olen laittautunut aikaisin valmiiksi, sillä lähdemme iltapäivällä kummitytön synttäreille. Siellä on vietetty jo kaverisynttärit diskoilun merkeissä, vaikka voisihan se olla hauskaa meille aikuisillekin ihmisille! Sieltä matka jatkuu stadiin, menemme syömään Pian ja hänen miehensä kanssa. Miestemme hyvän huumorin tuntien taitaa tulla posket naurusta kipeiksi jo alusta... Odotan sekä pikkuneidin että ystävien tapaamista, tulee niin kiva päivä ja ilta!

Tukka on venähtänyt sen verran, että päätin laittaa pitkästä aikaa kiharat. Kiharat näyttävät lyhyessäkin tukassa hauskoilta, ja yritänkin aina laittaa sellaisen luonnonlapsi-lookin, joka sekä kestää että joustaa. Kikkurat taiteilen ihan suoristusraudalla, ja paras kehu onkin tullut Sarkiman Marielalta, joka kerran kehui kiharoitani ja sanoi, ettei osaisi niitä itsekään paremmin tehdä. No sitä en todellakaan usko, ja joskus letti onnistuu paremmin, joskus vähän huonommin.

Oma tukkani on todella, todella piikkisuora ja hirveän ohut. Minulla on siinä pohjalla loiva permis, jonka uusin joka viides tai kuudes kuukausi. Suosittelen todella, jos sinulla on ohuet hiukset, volyymin lisääntyminen on uskomaton, ja ainakin minulla permis pidentää pesuvälejä. Säkkyräkäkkyrää ei nykytekniikoilla tarvitse pelätä, eikä permis rasita hiusta loivana ja harvoin tehtynä. Tästä voisin kirjoittaa ihan oman postauksensa, jos kiinnostaa?

Kun tuki on kunnossa, pitää löytää aineet, jotka toimivat hentoisen hiukseen latistamatta. Tänään pesin hiukset KMS:n uutuusshampoolla, joka lisää volyymiä, mutta kosteuttaa hiusta. Luottohoitoaineeni on Redkenin, All Soft- tuotteista en luovu koskaan, hiukset ovat silkkiset ja helposti kammattavat. Lämpösuojana toimii Simin tuote. Lämpösuojien tehoista en osaa sanoa mitään, mutta tässä on myös loiva tuki.



Laitan hiuksiin myös pikkuisen muotovaahtoa, Simin on siinäkin luottotuote, joka ei tahmaa ja antaa luonnollisen tuen. Arganöljyn olen saanut blogin kautta, sitä sipaisen latvoihin ja hitusen kauttaaltaan kiillon lisäämiseksi.



Sitten kiharrellaan, ja joka osioon suihkautan vähän L´Orealin lakkaa. Kun kiharat on tehty, kampaan ja pöyhin niitä nelipiikkisellä kammalla, suihkin tuuheuttavaa Moroccanoilin tuotetta ja lopuksi reilusti lakkaa.



Mukavaa lauantaita teille, ja kurkatkaahan minun Instagramia, sinne yritän laittaa vähän juttua tänä iltana!

Seuraa blogiani:

Viikon valinnat

$
0
0
Booztilla on meneillään Crazy Deals-kampanja, joka kannattaa kurkata. Nyt on hyvä metsästää vielä omia kokojaan jutuista joita mielii, alennukset ovat 35-50%. Kokosin kollaasiin muutamia omia suosikkejani, joissa oli hyvin kokoja jäljellä. Itse katselen pitsitoppeja sillä silmällä, ne ovat ihanan keväisiä neuleen tai jakun alla.




Suklaa-arvonnan voittaja ei ilmoittautunut, joten onnettareni, vai pitäisikö sanoa onneni, arpoi uuden voittajan. Arpakone suosi tällä kertaa Tuulaa:

Minulle maistuu sekä Fasun sininen (mun hemmottelusuklaa yli muiden) sekä tummempi suklaa. Juuri nuo postauksessa mainitut tummimmat ovat sellaisia suklaita, joita ostan työpaikalle - niitä tulee syötyä kahvin kanssa pala kerrallaan, eikä enempää tekisi mielikään. Voisin kuvitella, että myös tuo minttusuklaa ja caramel olisivat makuuni :)

Onnea - laitan heti viestiä! Mukavaa viikon alkua kaikille!



*adlinks

Tunnelmointia uudistuneessa Radisson Blu Marina Palacen Lounge Barssa

$
0
0



Palataanpa vielä yhden postauksen myötä Turkuun. Hotellimme Radisson Blu Marina Palacen lounge on kokenut aikamoisen muutoksen viime käynnistä! Hotellinjohtaja Sanna-Liisa Byskata kertoi, että tavoitteena on ollut suunnitella kaupunkilaisten olohuone, jonne voisi piipahtaa lukemaan lehtiä tai nauttimaan drinkki kaikessa rauhassa. Niin syntyi Marina Lounge Bar.

radisson


Joki virtaa vieressä, Grill It-ravintola odottaa herkkuineen ja baarista saa design-cocktaileja. Ne on suunnitellut baarimestari Greta Grönholm, jonka meriitteihin kuuluvat muun muassa Cocktail of the year -tittelin ja cocktailien maailmanmestaruuden voitto. Katossa tuikkivat Flos-valaisimet, ja sohvat kutsuvat istuskelemaan ja juttelemaan. Ja niin teimmekin ystäväni kanssa.


Greta Grönholm drinkki Sparkly, Radisson Blu Marina Palace lounge bar

Testasimme ystäväni kanssa yhdessä loungea ennen illallista Grill Itissä. Saimme maistaa kevätkauden avausdrinkkiä nimeltä Sparkly, lue lisää Raflaamon sivuilta, täältä.



Omaa silmää mudan ja ruskean pehmeät sävyt miellyttivät kovasti, ja viihdyimme hyvin illallisen alkuun saakka. Vähän tulee ikävä Turkuun noita kuvia katsellessa! Muut Turku-juttuni täällä ja täällä.




Niin on viikko taas pyöräytetty käyntiin, ja edessä on ihanat neljä vapaapäivää - pääsiäinen! Leppoisaa maanantai-iltaa teille, huomenissa on vuorossa lauantai-illan asua.

Mos Mosh-housupuku modernilla twistillä

$
0
0


Tervehdys kotitoimistolta näin aamutuimaan. Minulla on tiistaisin myöhäinen tuntien aloitus, joten aamu on loistavaa aikaa kotitoimstolla istumiseen ja to do-listan lyhentämiseen. Kevään koittaessa myös yöunet ovt lyhentyneet, ja tänäänkin heräsin ihan itsekseni seitsemältä. Ihan ihme juttu - tätä se ikä kai teettää...

Ette ehkä tiedäkään, että olen aina salaa digannut jakkupukuja, ja minusta olisi kiva käyttää hyvin istuvaa ja leikattua housupukua töissä. En tiedä, olisiko se pitemmän päälle mukavaa, no, en saa tietää!

Tilasin jokin aika sitten Mos Moshin housut ja jakun, ja vitsi miten niistä tykkään. Housupuku modernilla twistillä tosiaan! Housuissa on vähän laskettu haara ja ylhääältä rento leikkaus. Jakku on hyvin kapea yksirivinen. Ei ole millään tavalla jäykkä, vaan rento ja ihana.

Nämä kuvat otettiin lauantaina ennen syömään lähtöä pienessä kiireessä. Alle puin silkkipaidan, mutta töihin aion laittaa alle t-paidan ja jalkaan tennarit.

Mos



Mos Mosh blazer (here, here
Mos Mosh pants (here, here)
shirt PBO
ankle boots Acne
bag Chloé

Tykkäättekö te kokopuvuista, ja millainen pukukoodi teillä on töissä?

Mukavaa tiistaita!


*adlinks

Marmorialusta koruille ja muulle pikkukauniille

$
0
0


Olen blogien passiivinen uhri - minun on tehnyt pitkään mieli marmorista alustaa, johon saisi laiteltua päivän korut ja pullon, kaksi hajuvettä. Alusta löytyi Turun Granitista ihan sattumalta, kun siellä pari viikkoa sitten kävin. Alusta sattu vielä olemaan puoleen hintaan. Tajusin vasta sitä maksaessani, että aika monessa blogissa olen törmännyt marmorialustakuviin niitä sen kummemmin ajattelematta. Eli alitajuntaan on pikku hiljaa tullut toive omasta samanlaisesta.

Raahasimme ystäväni kanssa alustaa pitkin Turkua. Vähän se painoi, mutta selvittiin!

Mitä pikkutavaroihin ja asetelmiin tulee, en ole ollenkaan asetelmatyyppiä. Meidän tavarat ovat reilun kokoisia ja aina paikallaan. Harvoin enää tulee ostettua mitään kotiin, ehkä joskus tyynynpäällisiä... Sitäkin hauskempaa oli sitten vähän somistaa ja laitella alustalle muutamia kivoja juttuja, kuten tuoksukynttilä ja tämän hetken lempihajuvesi. Pikku tuolin olen saanut ystävältäni Iralta.

Alusta ei ole vielä löytänyt paikkaansa, tällä hetkellä se majailee isän tekemän korulipaston päällä. Ihan hyvä niin. Ja mikä pakko sen yhdessä paikassa on olla, katsotaan minne kaikkialle se vielä päätyy!

marmorialusta,
Chic et Boheme perfume


Viikko on puolessa, ja huomenna laskeudutaan pääsiäisen viettoon. Ihanaa, pääsiäinen on niin valoisa ja keväinen juhla, siitä on tullut minulle melkeinpä joulua mieluisampi.

Mukavaa keskiviikkoa!

Reissupääsiäinen

$
0
0


Oikein hyvää pääsiäistä - me kotiuduimme juuri kuuden tunnin ajon jälkeen. Vietimme kaksi päivää anoppilassani relaten ja hyvää ruokaa tehden. Tuli nukuttua kahtena päivänä päiväunetkin, milloinhan viimeksi olen päikkärit nukkunut? Perjantaina tursotin puolitoista tuntia, eilen "vain" tunnin.

Kun kotimatka kestää kuutisen tuntia, on aika lukea lehtiä ja surffata kunnolla blogeissa ja muuallakin. Niinpä paluumatka kului tosi nopeaa. Ostin sekä Avotakan että Vakre Hjemin, ja sain kunnon kevätinspiraatiot. Ehkä kohta saisi alkaa laittelemaan pihaa kuntoon, aika myöhään on mennyt. Ei olla haravoitu vielä eikä mitään.

Huomenna sitten vasta siivoamme, lisäksi olen varannut aikaa blogille oikein kunnolla! Tein nimittäin eilen pari kolme tuntia töitä, ja sain monta työjuttua pois listaltani vaivaamasta. Muutenkin parin viikon aikana on nyt kalenterissa kaikenlaista mukavaa, jota odottaa innolla.

Luuulin tuossa vielä matkalla, että jaksaisin vähän jumpata illalla, mutta enpä taida jaksaa. Sitä paitsi Areenassa odottaa uusi jakso Victoria-sarjaa (oletteko huomanneet, kertoo Englannin kuningatar Victoriasta), sekä Netflixin puolella Suitsin viides kausi, Manhattan ja Designated Survivorin uusin jakso. Ihanaa, telkkaria ihan ajan kanssa!




Mukavaa iltaa kaikille! Miten on pääsiäisen vietto sujunut sillä puolen ruutua?

Pitäisikö jokus repäistä?

$
0
0


Täsmälleen tuo otsikko pisti silmään uusimman Kodin Kuvalehden kannesta Iisalmen ABC:n lehtihyllyllä. Nappasin lehden mukaan uteliaana. Sivulla 86 oli mielenkiintoinen ingressi:"Oma elämä on mukavaa ja turvallista, mutta tuntuu joskus aika pieneltä. Kannattaisiko elää rohkeammin?" Kotihiiri minussa väräytti hieman viiksikarvaansa.

Just tällaisia olen monesti miettinyt. Olen nyhverö kotihiiri ja nautin siitä. Silti...pitäisikö irroitella enemmän? Tuntuu siltä, että kaikilla muilla tapahtuu enemmän. Instan  feedit täyttyvät upeista matkakuvista ympäri maailmaa, ystäviä ja tuttavia vaivaa jatkuva reissukuume, väijytään halpoja lentoja Hullareilta ja matkat on suunniteltu jo vuosi etukäteen. Reippaat kolleganikin reissaavat kuka minnekin. Facebookissa on tälläkin hetkellä mitä upeimpia kuvia vaikka mistä.

Sitten on vielä irtiottajat. Elämänmuutos esitellään lehdissä jotenkin helppona, onnistuneena. On hienoa hypätä oravanpyörästä, opiskella ammatti ihan toiselta alueelta, ja aloittaa alusta, uusi sivu vanhassa elämässä.

More and Mor silkkipaita, boyfriend farkut, Pura Lopez

Olen joskus sortunut tuntemaan, no jos en huonommuutta, niin ainakin suurta erilaisuutta. Olen kovasti pohtinut asiaa vuosien mittaan. Kuten kirjoitin täällä, uranvaihdosta minäkin joskus mietin. Ja täällä kirjoitin siitä, että matkustaminen ei ole aina juhlaa. Tykkään matkustaa, mutta olen helposti väsyvää sorttia, ja monesti matkustaminen vie voimat niin, että se on kaikkea muuta kuin hauskaa.

Toimittaja Sanna Kajander-Ruuth haastatteli juttua varten psykologi ja psykoterapeutti Marja Kaikkosta tähän Kodin Kuvalehden juttuun. Hänen mukaansa moni tavoittelee asioita ympäristönsä, perheensä tai omantuntonsa patistamana. Onnellisuus on sitku-elämää. Lähes aina unelmiin sisältyy kuluttamista ja uuden hankkimista. "Kuvittelemme, että haaveemme ovat omiamme, vaikka todellisuudessa olemme omaksuneet ne sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja mediasta."

Öö, sitä teen minäkin. Sosiaalinen media o n vahva vaikuttaja. Ennen sitä olivat lehdet. Materialistisia haaveita on minullakin: haaveilen tälläkin hetkellä kylppäri- ja keittiöremontista, mutta ehkä kohta viisitoistavuotias talomme sitä jo vähän tarvitseekin?

Mutta oikea repäisy - siihen minulla ei ole minkäänlaista halua. Tykkään olla kotona, tykkään tulla kotiin, tykkään siivota, nauttia, somistaa ja järjestellä kotia. Syödä ihan tavallista ruokaa. Jumpata joka toinen tai kolmas ilta. Puurtaa omaa pikku elämäntonttiani, tehdä työtä, josta välillä tykkään, välillä en - niin kuin me kaikki. Kirjoittaa blogia, tavata ystäviä silloin tällöin. Arki on ihanaa, kun viikkoa rytmittää työpäivien ja viikonloppujen tasatahtisuus.

More and More silkkipaita, Edblad korut

"Tavallinen elämä on ihmisen kokoista. Siinä ei ole erityistä loistoa, mutta se voi rentouttaa ja olla ihan yhtä hyvää ja nautinnollista kuin harvinaisempi huvi." 

"Monet  meistä ovat onnellisimmillaan juuri siinä tavanomaisessa, näennäisen tylsässä arjessa. Harva jaksaa elää yllätyksiä täynnä olevaa elämää. Jatkuva muutos ja kova vauhti väsyttävät ja stressaavat ihmistä."

Luin nuo sanat moneen kertaan. Lisäksi nämä: "Tyytyminen ihan hyvään tuo mielenrauhaa ja tasapainoa. Tyytyväisyys olemassa olevaan on pohjimmiltaan rauhoittava tunne: minulla on kaikki tässä ja nyt."

Rauhoittavaa, eikö olekin? Annetaan seikkailijoiden seikkailla, mutta ollaan me kotoilijat onnellisia omissa, rakkaissa ympyröissämme. Ja ehkä tässä repäistään vielä - kesälomamatka sellaiseen paikkaan, jossa ei olla ennen käyty? Tai sitten mennään taas Wieniin vaan!

More and More silkkipaita, Edblad riipus

silk shirt More and More (sponsored by SHE)
jeans Gap
pumps Pura Lopez
jewelry Edblad

Onko teillä välillä tunne, että muualla tapahtuu, mutta itse sitä tallaa samoja polkuja päivästä toiseen? Onko se hyvä vai huono asia?

Uusi viikko on ainakin ihana asia, mukavaa maanantaita!

Oasiksen nettikauppa avaa - esittelyssä Oasiksen pitsimekko

$
0
0


Saako vähän hehkuttaa? Heiluttaa ruutulippua, nostaa malja, laulaa Paljon onnea vaan?

Hehkutan ihan vimmatusti, sillä vihdoin, vihdoin saan kertoa hienoja uutisia rakkaan ystäväni Pian uusista tuulista! Pia avaa Oasiksen Suomen nettikaupan - se on auki huomenna torstaina tai perjantaina!

Oasis-stores.fi, musta pitsimekko, aikuisen naisen muoti

Olen vuoden ja neljä kuukautta elänyt Pian mukana uusia tuulia: aina oravanpyörästä hyppäämisestä sopivan brändin löytämiseen ja nettikaupan rakentamiseen. Olette varmasti hänen blogistaankin lukeneet jo, miten kovasti hän on tehnyt työtä ja ollut tosi stressaantunut välillä.

Voin sanoa, että sivusta seuranneena nostan hattua, pokkaan ja niiaan syvään, kaikkea mahdollista, sillä tie on ollut aika kivinen - tuskin olisin itse pystynyt samaan! Mutta Pia ei ole luonteeltaan luovuttavaa tyyppiä. Nyt ollaan voiton puolella!

Eikä Oasis nettikauppaan jää, sillä ensimmäinen kivijalkamyymälä avautuu vuoden 2018 lopulla!

Oasis-stores.fi, musta pitsimekko, aikuisen naisen muoti

Oasis on brittiläinen, niin sanottu fast fashion-brändi. Sen mallistot vaihtuvat usein, mutta tietty perusmallisto pysyy koko ajan tuotannossa. Kohderyhmä on nuoret naiset, mutta kyllä meille varttuneemmillekin löytyy vaikka mitä kaunista: napakoita farkkuja, upeita mekkoja, näyttäviä yläosia. Ja Pia on itse nettikauppansa paras malli, Oasiksen vaatteita on hänen päällään näkynyt tämän tästä.



Joulun aikaan sain tämän kauniin satiinihame-kultainen neulepusero-yhdistelmän, muistatteko? Se oli pitkän aikaa katsotuimpia postauksia talvella.

Näiden kuvien pitsimekko on tätä kevättä - siis voiko istuvampaa mekkoa ollakaan? Vaikka se on tyköistuva, se ei nuole kroppaa, vaan lantiollakin on tilaa hyvin. Lisäksi se on päällä napakka, mistä pidän. Alusvuori on nude. Nude ja musta ovatkin kaunis yhdistelmä. Minulla on päällä brittikoko 6, se on noin 32-34.

Oasiksen vaatteiden hinta on kuluttajaystävällinen. Tämä pitsimekko on alle seitsemän kymppiä.



Käykääpä siis kurkkaamassa upouutta Oasiksen nettikauppaa: Oasis-stores.fi

Mukavaa keskiviikkoa!

Dove Nourishing Secrets - kuin silkkiä iholle ja hiuksille

$
0
0




Takana on pitkä talvi, ja ihonhoidon tärkeys korostuu keväisen auringon valossa. Nyt on vielä aikaa hoitaa vartalon iho ja hiukset kesäkuntoon. Ainakin itse meinaa aina väsähtää lopputalvesta, mutta lähestyvä kesäja uudet, ihanat tuotteet ovat antaneet pontta siihenkin.

Pääsin mukaan Doven kaupalliseen yhteistyöhän, ja sai testattavaksi uutta Doven Nourishing Secrets-tuotesarjaa. Dovehan on saanut inspiraationsa ihanista naisista ympäri maailman, ja ensimmäiseen postaukseen sainkin haasteeksi kehua toisia bloggaajia.

Pidän itseäni suht tunnollisena vartalon ja hiusteni hoitajana. Ainoastaan aamuisin ihon rasvaaminen on heikonpuoleista, en muka ehdi, enkä oikein jaksakaan. Toista on illalla...

Ennen nukkumaan menoa käytän aikaa sekä kasvojen että vartalon ihon kosteutukseen. Hetki on lähes rituaalinen: tuoksuttelen voiteita ja levitän ne huolellisesti. Vartalovoiteiden suhteen olen tosi, tosi vaativa. Koska voidetta kuluu paljon, en halua maksaa tuotteista huikeita summia. Vaatimuksiasilti on: tuotteen pitää levittyä helposti, eikä se myöskään saa olla tahmea, vaan sen pitää jättää sileä, kosteutunut tunne iholle. Tuoksun pitää olla raikas ja miellyttävä, ei liian läpitunkeva. Sellainen, että sen jälkimainingeissa on mukava painaa pää tyynylle.

Dove Nourishing Secrets


Luulisi, että kriteerini täyttäviä tuotteita ei ihan helpolla löydy, vaan löytyy kyllä! Dove ei ole minulle uusi tuttavuus - itse asiassa olen käyttänyt Dovea jo vuosikaudet. Myös äiti on Doven fani!

"Doven Nourishng Secrets-tuotteet ovat saaneeet inspiraationsa luonnosta jo kautta aikain vallinneista eri maiden naisten kauneusrituaaleista."

Pääsin testaamaan Nourishing Secrets tuotesarjan eri tuotteita: shampoita, hoitoaineita, body wash- ja -lotioneja. Sarja on saanut inspiraationsa luonnosta ja jo kautta aikain vallinneista eri maiden, kuten Japanin, Ranskan, Keski-Amerikan, Afrikan ja Intian naisten kauneusrituaaleista, joihin on käytetty tuotteiden sisältmiä luonnon ainesosia avokadosta kookokseen ja vaaleanpunaiseen lootuksenkukkaan.




Ehdottomiksi suosikeiksi nousivat vartalovoiteet. Ne vastaavat vaatimuksiani, ja niiden ostaminen on helppoa, ihan kotimarketista niitä saa. Suosikkejani olivat avokadontuoksuinen Inviorating Ritual- ja kookoksen tuoksuinen Restoring Ritual-vartalovoiteet. Raikas lootuksenkukan tuoksuinen Glowing Ritual-sarja saa jäädä odottamaan kesää, en voisi kuvitella paremman tuoksuisia tuotteita kesäiltoihin.




Tykkään siitä, että suihkusaippua ja vartalovoide ovat samaa sarjaa - tuoksumaailma ikään kuin jatkuu eteenpäin. Tähän kun lisätään shampoo ja hoitoainekin, ei muuta puutu. Kostetuttava efekti jatkuu hiuksista varpaisiin saakka - tykkään!

Myöhemmin tänään Instagramin puolelle on tulossa kisa, jossa tägäämällä kaverisi voit voittaa 50€ arvoisen Dove-tuotepaketin! 

Kaunista torstaita kaikille - ollaan ihania myös tänään!

Aikuisen naisen kevätmuoti SHE-liikkeessä - kauniit mekot

$
0
0


Tämän viikon postauksissa näyttävät pääosassa olevan kauniit mekot! Ei ihme - kevät on hyvää aikaa metsästää mekkoja! Olin pari viikkoa sitten kuvailemassa SHE:ssä (Freda 31) kevään uutuuksia.

Päädyimme mekkoja kuviin valitessamme Aulin kanssa saksalaisen Ellen Eisemannin kauniisiin trikoo- ja puuvillamekkoihin mekkoihin, jotka sopivat erinomaisesti aikuselle naiselle. Ne ovat leikkaukseltaan naisellisia ja monelle vartalolle sopivia. Paljon mustaa, sinistä ja harmaata vaatetta pitävänä täytyy myöntää, että värit ilostuttivat olemusta kovasti! Ja mikäs sen mukavampi tapa aloittaa viikonloppu kuin kokeilemalla kauniita mekkoja!

Ensimmäinen mekko taisi olla suosikkini, olisi täydellinen lämpimiin kesäiltoihin tai reissujen illallismekoksi. Alla on muotoileva alushame, joka on ainakin juhliin aika must have kauniin siluetin saadakseni. Mekon väritys on ihana - lämmin oranssi, viininpunainen ovat omia lempivärejäni.



Kaikki kuvien laukut ovat italialaisen Ripanin. Värikkään mekon pariksi sopii neutraali laukku, joka ei vie tilaa mekon väreiltä. Korut ovat myös italialaiset, Rebecca-merkin, josta tein jutun jokin aika sitten. Rebecca-korut ovat päällystettyä hopeaa.

Rebecca jewelry,Melrose 10
Ellen Eisemann mekko, Ripani laukku, italialainen laukku, mekko aikuiselle naiselle

Mekko numero kaksi on napakkaa puuvillaa ja elastaania. Mekon leikkaukset ovat kauniit, kolmeneljäsosahihat ja pääntien leikkaus ovat sirot.

"Ellen Eisemannin mekot sopivat erinomaisesti aikuiselle naiselle."


Tässä mekossa vyötärö on kohdillaan. Vyötäröhän ei ole navan kohdalla, vaan vähän ylempänä. Vihreä ja oranssi muodostavat vastaparin, valkoinen raikastaa kangasta. Hillitty laukku sopii tähänkin värikkääseen mekkoon.

Ellen Eisemann mekko, Ripani laukku
Ellen Eisemann mekko, Rebecca korut
Ellen Eisemann mekko, Ripani laukku

Mekko kolme on kukkamekko - mutta rauhallisin kuosein. Tämän mekon leikkaus oli samanlainen kuin ylläolevan. Laukuksi valitsin sporttisen crossbodyn. Sporttinen laukku ja kukkamekko ovat hyvä pari!






Neljäs mekko on varmaan huolettomin ikinä. Leikkaus sopii monelle vartalotyypille. Pohja on kermanvalkoinen. En halunnut tämän kanssa kuviin koruja, sillä mekon kuosi on itsessään jo kuin koru.






Kuvissa on vain murto-osa kaikista Aulin mekoista - kannattaa kipaista paikan päälle sovittelemaan! SHE:stä saat myös sukkahousut (minulla päälläni Oroblun kevyesti muotoileva 15 den), kengät ja korut, eli koko paketin!

Mukavaa perjantaita kaikille!

Viikon valinnat - valkoiset farkut

$
0
0
Kevät tekee sen, että pidän valkoisia farkkuja jalassa ainakin pari kertaa viikossa. Ihan mikä tahansa yläosa näyttää tosi freesiltä niiden kanssa. Sanoisin, että jos jotain kevätuutta hankit, hanki valkoiset farkut! Jokaiselle vartalomallille löytyy taatusti ne sopivimmat.

Sininen on lempparivärini yhdessä valkoisten housujen kanssa. Tänä keväänä kuosipaita on The juttu!




Booztilla on mukava yllätysale meneillään, useista merkeistä -20% koodilla KEL89ED, kun ostat 108€:lla.

Mukavaa lauantaita kaikille!


*adlinks

Hopeanhohtoinen paita ja kuulumisia

$
0
0


Viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Olin perjantaina tosi väsynyt, ja otin heti kotiin tultuani päikkärit. Luulin ensin, etten ollut nukkunut, mutta kaiketi olin, sillä en ollut kuullut miehen kotiintuloa ollenkaan. Joskus on ihan outoa, kun luulee valvoneensa, mutta jotenkin sitä on kuitenkin nukahtanut.

Lauantaina olisi ollut Blogger´s Inspiration Day, mutta olin edelleen jotenkin koomassa, ja skippasin päivätapahtuman. Päiväuniksi sekin iltapäivä meni, mutta niinpä olin illalla pirteä juoksumatolle, ja ravasin tunnin. Oli ihana olla kotona. Olla vaan ja rentoilla. Suits-sarjan viides kausi odotti Netflixillä, ja siinähän se ilta meni mukavasti sohvalla.

Jonkinlainen laiskamato vaivasi sunnuntainakin. Sain sentään itseni liikkeelle ja mukavaan tapahtumaan, nimittäin Iskelmäradion ja Iberon kauneusbrunssille. Oli oikein mukava aamupäivä, näin tuttuja ja oli kiva syödä herkullinen brunssi. Laitoin Instan Mystoryyn muutaman pätkän, mutta ne ovat nyt jo sieltä häipyneet.

Pia sai nettikaupan auki perjantaina, ja Oasiksen mallistoa on kuvienkin hurmaava paituli. Siis onko söötimpää paitaa? (Tämän postauksen mekko on myös siellä, kandee kurkata.) Jalassa taas Mos Moshin Blake Night Pant-housut, ne olivat päällä myös brunssilla.

aikuisen naisen muoti, Mos Mosh housut, Delicatelove neule



shirt Oasis*
pants Mos Mosh
knit Delicatelove
pumps Pura Lopez (similar)

Tämä viikko onkin ihan haipakka, sillä täysien päivien lisäksi piipahdan torstaina muutamalla showroomilla ja perjantaina on taas vuotuisat näkötutkimukset. Minullahan tehtiin reiät laserilla silmiin muutama vuosi sitten takia, ja silmänpainetta vahditaan joka toinen vuosi - sukuvika sekin ne silmänpaineet. Tutkimuksiin kuuluu ainakin näkökentän laajuus. Inhoan mennä niihin, mutta pakkohan se on käydä. Jännittää aina kamalasti.

Näkökentän laajuus-tutkimuksessa kädessä on sellainen joystick, jota pitää painaa aina kun havaitsee pisteen koneessa, johon pää laitetaan. Siinä menee ihan hermoksi, ja kuvittelen näkeväni pisteitä silloinkin, kun niitä ei näy. Välillä tuntuu, että pökertyy, kun ei muista hengittää... Toisaalta hermoilen sitäkin, että mitä jos missaan pisteen tai kaksi. Ja sitten pitää vielä viikko odottaa silmälääkäriaikaa... No, tällaista tää on välillä, ei aina voi tehdä mukavia juttuja.

Nyt iltapalalle, sitten tutumaan! Mukavaa illanjatkoa!


*sponsored / adlinks


Mistä löytää kestäviä t-paitoja?

$
0
0


T-paidat ovat vaatekaapin peruspilareita, ja varsinkin kevään myötä on aika heittää kulahtaneet paidat menemään. Käytän tosi paljon t-paitoja neuleiden ja paitisten alla, mutta mistä löytää kestäviä t-paitoja? Kaikenlaisia on tullut kokeiltua, mutta tosi moni paita on kulahtanut hyvin nopeasti. Viskoosipaitoja en jaksa enää muotoon venytellä.

Kymmenen vuotta (ja viisi kiloa) sitten t-paitani olivat tosi niukkia, vaan nykyään suosin väljempiä malleja. Ja koska t-paidat kuluvat kovaa kyytiä, en haluaisi maksaa ihan maltaita niistä. Niiden tulee kestää myös tiheää pesua. Paras t-paita on puuvillainen ja ehkä himpulla elastaania.

t-paita, Uniqlo

Monien kokeilujen kautta on löytynyt voittaja. Parhaat t-paidat olen löytänyt tähän mennessä Uniqlolta. Materiaali on 94% puuvillaa ja 6% elastaania, ja neljänkympin pesua ne ovat kestäneet hyvin. Ainoa pikkujuttu on, että koko xs, joka olisi muuten sopiva, on hartioista ihan himpun verran nafti. Mutta menkööt. Ja hintahan on tosi kukkaroystävällinen.

Uniqlon heatteck- ja AIRism-aluspaidat ja -topit ovat olleet myös käytössä ihan loistavia. Olenkin talven mittaan uusinut toppi- ja aluspaitavarastoa pikku hiljaa, ja heittänyt kaikki kulahtaneet menemään. Heatteckit lämmittävät, mutteivät hiosta. AIRism-topit ovat keveitä ja huomaamattomia. Molempia saa myös bra top-paitoina, kuten supima cotton-paitojakin.

Uniqlolta tilatessa pitää muistaa, että ainakaan tällä hetkellä postimaksut eivät kuulu hintaan. Toisaalta, koko ei vaihtele tuotteittain (mielestäni), joten uskallan tilata omaa kokoani useammankin.

t-paita, Uniqlo

Mutta hei, kertokaapa vinkkejä hyviksi havaittuihin t-paitoihin! En usko, että olen ainoa tämän asian kanssa oleva, ja kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Mukavaa iltaa!

Balmuirin alekoodi!

$
0
0
Tulin myöhään kotiin, ja vielä on töitä, joten vinkkaan vain tänään Balmuirin alekoodista, joka on nyt voimassa blogissa! Eli koodilla FABFORTY15 saat kaikista normaalihintaisista tuotteista -15% - ehkäpä löydät jotain äitienpäiväksi, kevätasuusi tai kotiin! Koodeja on harvoin tarjolla, joten kannattaa napata kiinni! Alennuksen saat 14.5. saakka.



Eipä tänään muuta kuin mukavaa keskiviikkoiltaa!


*adlinks

Kotikoomavappu

$
0
0


Mukavaa vapunaattoa! Meillä sitä vietetään (no, vietetään ja vietetään) kotosalla, ladaten unta ja lepoa. Siis varsinainen kotikoomavappu.

Vanhempani ovat käymässä, joten on ollut mukava laittaa vähän parempaa ruokaa. Myös päiväunet ovat olleet ohjelmassa! Blogin olen muutamaksi päiväksi unohtanut, sillä nyt menivät muut asiat edelle, ja eikö se ole joskus ihan ok vaan olla ja öllöttää. Eikä tuo ilma ihmeemmin aktivoi mihinkään toimintaan...

Mukavaa vappua siis sinne ruutujen toiselle puolen, ja nautitaan vielä huomisesta vapaapäivästä. Sitten taas jaksaa palata arkeen täysillä - onkin taas tulossa ihan haipakka viikko ja viikonloppu!

Aikuisen naisen iho: uusi suosikkimeikkivoide Estée Lauderin Double Wear Stay-in-Place

$
0
0


Vaput on juhlittu rauhallisesti. Tein vappuaamun brunssin amerikkalaisine pannukakkuineen ja chia-tuorepuuroineen, oli kiva hemmotella isää ja äitiä. Tänään piti vähän ponnistella, että pääsi taas työmoodiin. Blogi pääsi uinahtamaan muutamaksi päiväksi, mutta sekin teki hyvää. Olin poissa somesta oikeastaan kokonaan, en lukenut blogejakaan. Sen sijaan nukuin kahdesti päikkärit ja eilen korkkasin uuden HBO-sarjan, Big Little Lies.

Mutta nuo meikkivoiteet! Sain ne testiin muutama viikko sitten, ja onpa hyvät ja kestävät pohjat! Kyseessä on siis Estée Lauderin Double Wear Stay-in-Place Makeup SPF 10, eli aurinkosuojaa löytyy myös. Minähän olen ollut vannoutunut Vichyn Dermabledin kannattaja, mutta tämä on ihan yhtä hyvä, kestävä, peittävä, mutta todella ohut. Voide lupaa mm. 24-tuntisen peittävyyden, mattaisen ja ohuen pinnan, öljyttömyyden, eikä se tuki huokosia. Aikuiselle naisen iholle todella hyvä tuote.

Levitykseen tarvitsee aikaa, sillä ohutta voidetta voi säädellä tarpeen mukaan paksummin tai ohuemmin. Koulukuntia on siitä levitetäänkö meikkivoide sudilla, sienellä vai sormilla, itse tykkään levittää sen sormilla, mutta joskus ihan todella ajan kanssa sienellä, sellaisella pisaranmuotoisella.

Sävyjä on 12, ja nyt talvi-iholle olen käyttänyt hyvin vaaleaa Ivory Nude-sävyä. Harvoinpa mikään sävy yksinään on ihan just passeli, aika paljon sekoittelen niitä kuitenkin. Jos nyt jotain huonoa tästä keksii, niin lasipullo. Se on omaan makuuni vähän turhan fiini ja vaikea.






Eikö ole muuten söötti rannerengas, tuo, jossa lukee "Breathe"? Se on Mantrabandin, Sofinah Shopista Uudenmaankadulta. Näitä saa kullan, ruusukullan ja hopean sävyissä monenlaisilla teksteillä. Minä tykkään sekoitella kaikenlaisia käsikoruja, ja ihastuin tähän kovasti - oikein hyvä muistuttaja rauhoittumisen tärkeydestä. Ilmankos vappu oli sitten niin iisi!

Ja sitten jatketaan täysillä uuteen viikkoon, eiks näin! Toivottavasti teillä oli mukava ja voimaannuttava viikonloppu!


*ei adlink

Viewing all 1460 articles
Browse latest View live